Ajankohtaista
Yleistä: Kevääseen 2008 saakka menetelmä tunnettiin nimellä Hengitysintegraatio. Ajan myötä tapahtuneen evoluution seurauksena menetelmä muuntui entistäkin vähemmän hengityskeskeiseksi, ja painottui entistä enemmän tietoiseen läsnäoloon sisäisen kokemuksen kanssa. Menetelmän nimeksi tuli tuolloin Inteo. Nimi Hengitysintegraatio saattaa edelleen esiintyä siellä täällä kotisivun teksteissä.15.4.2010
Colin vetää Sef Mastery -ryhmäkurssin heinäkuun 17.-18. (la-su), ja kurssipaikaksi varmistui Joogahuone Sörnäisissä. Paikalle pääsee kätevästi bussilla, metrolla tai Rautatieasemalta sekä Pasilan juna-asemalta ratikalla. Klikkamalla allaolevaa kuvaa näet kurssitiedotteen pdf:nä.

8.3.2010
Nyt alkaa tihkumaan ennakkotietoja Colinin ensi kesän visiitistä Suomeen. Luvassa on kaksi ilmaista "puhekeikkaa" jossa Colin kertoo menetelmän perusteista: ke 14.7. Itäkeskuksessa Stoan kirjastossa ja to 15.7. Pasilan pääkirjastossa.

6.11.2009
Olen kolmen vuoden aikana suorittanut vähitellen ohjaajan täydentäviä opintoja ja harjoituksia aina käydessäni Puolassa sekä Colinin vieraillessa Helsingissä, ja nyt olen rekisteröity ohjaaja: Sain äskeisellä Puolan reissulla työn päätökseen ja kotiintuomisiksi diplomin. Voin nyt toimia ns. sponsorina Inteon harjoittajille jotka ovat käyneet Step 2 -kurssin, ja haluavat suorittaa samat täydentävät harjoitukset aina rekisteröitymiseen saakka.
Mielenterveyden keskusliiton julkaiseman Käsi kädessä-lehden uusimmassa numerossa (5/09) on Janna Satrin kirjoittama artikkeli Inteosta.
20.10.2009
Olen pitkän viikonlopun Puolassa Inteo-kurssilla pe 23.10 - ke 28.10.2009.
17.5.2009
Kuulin taannoin Colinilta että eräs Chicagossa asuva puolalainen Inteo-ohjaaja oli kuvannut lyhyen videohaastattelun, joka tulisi editoinnin jälkeen nähtäville YouTubeen. Pätkä on nyt valmis ja se löytyy alla olevasta osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=u25XGJNTPEw
27.3.2009
Colin saapuu tänä kesänä vetämään seuraavat ryhmäkurssit Helsingissä:
16.-18.6. Inteo: The Art of Receiving - Vastaanottamisen taito
Kolme iltaa (ti-to) klo 18:00-22:00
170 €
29.-30.8. Inteo: Self Mastery - Omavoimaisuus
Lauantai- ja sunnuntaipäivät klo 9:30-18:00
170 €
Lataa tästä koneellesi kurssiesite pdf-muodossa:
Vastaanottamisen taito
Omavoimaisuus
Molemmat kurssit sisältävät Inteon perusasiat kuten mm. itsetarkkailumenetelmä, viisi pääkiinnikettä ja uhrikehä/vapauskehä-malli. Kursseihin sisältyy myös nk. Inteo-sessio eli ohjattu, täysmittainen itsetarkkailuharjoitus. Luentokieli on englanti, tulkkaus suomeksi. Iltakurssilla pidämme kahvi- ja teetauon, viikonloppukurssilla paritkin kahvitauot sekä lounastauon.
Olen varannut käyttöömme salin joogastudio Pihasalista jossa olimme viime kesänäkin, osoite on Kalevankatu 31 Helsingin keskustassa.
Colin haluaa tarjota kurssien hinnoista jälleen seuraavat alennukset:
* -10% (= 153 €) mikäli ilmoittaudut ja suoritat varausmaksun 20 € viim. 1 kk ennen kurssin alkua
* -10% mikäli olet osallistunut aiemmin jollekin Colinin kursseista Helsingissä
* -mikäli molemmat yo. kriteerit täyttyvät, alennus on -20% (= 136 €)
* -mikäli osallistuit viime kesänä The Art of Receiving -kurssille, saat kertausalennuksen -50% (= 85 €)
Kesällä 2008 kurssille osallistuneen henkilön
tunnelmia ja ajatuksia...
1. ...Colinista luennoitsijana:
2. ...kurssin sisällöstä:
3. ...kurssin annista:
1. Colin on loistava luennoitsija. Hän laittaa
itsensä likoon hyvin laajalla tieto- ja
tunneskaalalla herätellen osallistujia, jopa
välillä ikäänkuin tönäisten
“tiedottomuudestamme". Kaiken tämän hän
tekee kuitenkin hyvin ystävällisellä,
rakastettavalla ja turvallisella tavalla. Hän on
ystävä, joka osaa laskeutua puhujakorokkeelta
kaveriksi ja itsekin kuulijaksi kuulijoiden
sekaan.
2. Inteo-kurssi, jolle osallistuin 2.-3.8. vastasi
runsain mitoin ennakko-odotuksiani. Erityisen
merkillepantavaa oli paneutuminen
käsiteltäviin asioihin yhä uusista ja uusista
näkökulmista kadottamatta hetkeksikään asian
ydintä ja focusta. Ilmassa oli hereisyyden
tunto.
3. Colin toimi todella taitavana "unilukkarina"
ja herätteli ystävällisesti, mutta
havahduttavasti osallistujia "tietoisuuden
unesta", niin kuin entisaikojen virkaveljensä
tekivät saarnan aikana kuorsaavalle kansalle
kirkoissamme. Hän antoi avaimia omaan
hereiseen työskentelyymme tietoisuutemme
kanssa. Siitä suurkiitos!
20.2.2009
IAP newsletter archive -osioon päivitetty uutiskirje February / March 2009.
10.2.2009
Olemme sopineet ajankohdat tulevan kesän ryhmäkursseille, joiden vetäjäksi Colin jälleen saapuu. Ensimmäinen, kolmen illan kurssi on ti-to 16.-18.6. Toinen, kahden illan kurssi on viikonloppuna elokuun lopussa, 29.-30.8. Ilmoittelen kurssien otsikoista täällä lähiaikoina.
Päivän oivalluksesta: Ajattelutoiminta ja liikkuminen ovat aikajanalla lineaarisesti etenevää tekemistä. Sanat "ajatella" ja "liikkua" ovat verbejä. Sana "tuntea" ei ole verbi. On kaksi eri asiaa "tehdä" tuntemista tai vain olla tunteen kanssa ja yksinkertaisesti tuntea. Sitten kun tuntee niin sitten myös tuntuu. Sana "tuntea" on preesens.
26.8.2008
Olen 27.8.-1.9. Puolassa Inteo-ohjaajien vuosikonferenssissa.
6.8.2008
Kurssit pidettiin menestyksekkäästi, ja minua ilahdutti havaita vilpitöntä, syvää kiinnostusta Inteota ja sen välillä haastaviakin näkemyksiä kohtaan. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille! Itsekin opin taas lisää ja sain uusia oivalluksia, joista yhden merkittävän haluan kirjoittaa tähän.
Hahmottaessamme läsnäolemista ja nykyhetkessä elämistä muodostamme siitä usein mielikuvan, joka perustuu ulkopuolisen auktoriteetin kirjoittamaan kuvaukseen. Tuo mielikuva on jonkinlainen ideaali nykyhetki, jossa paistaa aina aurinko, rumuus muuttuu kauneudeksi ja kehossa tuntuu vain miellyttäviä energioita. Jokaisella voi kuitenkin olla vain oma, henkilökohtainen nykyhetki josta meidät erottaa ainoastaan haluttomuutemme kokea jotain, minkä miellämme negatiiviseksi. Jokainen saapuu omaan nykyhetkeensä yksinkertaisesti ja vaivattomasti: valitsemalla olla sen kanssa, mitä juuri nyt kokee ja tuntee - mukaanlukien negatiivisiksi koetut tunteet ja varsinkin vastustus niitä kohtaan. Se valinta muuntaa ja häivyttää elämänmittaisia ehdollistumien ja kaavojen kehiä!
29.6.2008
Kysynnästä johtuen Vastaanottamisen taito -kurssi simultaanitulkataan kokonaan suomeksi. Viikonlopun Hengitysintegraatio -kurssilla on näillä näkymin tukitulkkaus, eli tulkkaus suomeksi pyynnöstä silloin kun tarvitaan täsmennystä.
8.3.2008
Päivitin kuluvan vuoden kurssiaikatauluun huhti-kesäkuun kurssit Puolassa. Tammikuun uutiskirjeessä kerrottiin kerrottiin vaihettain tapahtuvasta nimenmuutoksesta, joka johtuu aiemmin käsittelyistä muutoksista menetelmässä. Hengitysintegraation uusi nimi on Inteo, ja se näkyy nyt mm. kurssien nimissä: esim. Helsingissä elokuussa järjestettävä "Breath Integration introduction step 1" on nyt nimeltään "INNER AWAKENING - INTEO Step 1". Kurssin sisältö on kuitenkin sama. Tässä lyhyt lainaus em. kirjeestä:
"Calling what we now do Breath Integration is misleading. People do not have to learn to breathe consciously as a technique. The body already knows how to do it. When we observe the breath and our feelings that are driving it, the way we are now working with Breath Integration, as awareness grows, people start breathing consciously connected without any instructions, it is simply amazing."
7.3.2008
Kesän 2008 kurssien paikka Helsingissä on löytynyt ja varmistunut: se on joogastudio Pihasali osoitteessa Kalevankatu 31. Erittäin mukava, rauhallinen ja viihtyisä paikka, jonka löytämisestä olen ilahtunut!
Saatavilla on Colin Sissonin kirjaa "Your Right to Riches". Kirjan aihealue ei ole "kuinka saan rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa", vaan se kuinka vauraudessa on kyse mielentilasta ja maallisiin omistuksiin liittyvistä uskomuksista, ei maallisten omistusten määrästä. Mikäli olet kiinnostunut "The Art of Receiving" -kurssista, lue lisää myös ko. kirjan sisällöstä täältä.
5.1.2008
Tein Artikkelit -osioon alasivun "IAP newsletters archive", jonne laitan Colinin lähettämiä englanninkielisiä uutiskirjeitä. Viimeisimmän uutiskirjeen aiheena mm. hengitysintegraation nimenmuutos, joka johtuu menetelmän luonteeseen vaikuttaneista muutoksista.
25.9.2007
Lisäsin artikkeleihin uutiskirjeen, joka sisältämä kirjoitus käsittelee tiedostamatonta kieltämistä ja sen vastaparina rehellisyyttä itseään kohtaan.
4.9.2007
Kuulumisia Puolasta hengitysintegraatio-ohjaajien vuosittaisesta konferenssista lyhyesti. Viisipäiväisen tapaamisen aikana kuulimme seminaareja ja luentoja, joista osa käsitteli niitä muutoksia, jotka viime keväänä tapahtuivat hengitysintegraatiossa. Esille tuli lähinnä uusia esitystapoja, pieniä muutoksia uhrikehä-vapauskehä -kaaviossa sekä runsaasti keskusteluja aiheesta. Olen nyt ottanut esiintuodut täsmennykset osaksi omaa työskentelyäni hengitysintegraatio-ohjaajana.
Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, muutoksen jälkeen hengitysintegraation painopiste on entistä vähemmän hengityksessä ja yhä enemmän tiedostamisessa; lyhyesti ilmaistuna hengitystä käytetään hengityssessiossa itsetarkkailun ja tiedostamisen apuvälineenä. Konferenssissa pohdittiin tulisiko koko menetelmän nimi, Breath Integration, muuttaa. Luonnosmaisina ehdotuksina mainittiin mm. ‘Integrative Self Observation’ (Integroiva itsetarkkailu) tai ‘Integrative Presence’ (Integroiva läsnäolo). Ensimmäisen suomennos svengaa, mutta itse pidän enemmän jälkimmäisestä. Samoin hengityssessiolle mietittiin nimivaihtoehtoa, mutta nämä ovat monisyisiä asioita ja toistaiseksi pitäydymme vanhoissa nimissä.
Muutoin matka oli kaikin puolin onnistunut viisipäiväinen Katy Rybackien pienessä kylässä, josta mieleen jäivät mm. Itämeri ja lähikaupan vihannekset ja hedelmät, joissa oli makua rutkasti enemmän kuin täkäläisen marketin vastaavissa. Myydäänköhän siellä vanhaa hyvää luomua edelleen ihan normaalituotteena..?
16.8.2007
Artikkeleihin lisätty "The myth of good and evil".
24.-31.8. olen Puolassa hengitysintegraatio-ohjaajien vuositapaamisessa.
10.5.2007
Terveisiä Puolasta. Palasin Step 4 -kurssilta, ja ilolla voin kertoa että hengitysintegraatio on jälleen ottanut askeleen eteenpäin! Colinin tavanneet ehkä muistavat hänen leikillisesti sanovan, että sinä päivänä kun Hengitysintegraatio jämähtää muotteihin, hän on ensimmäinen joka "lähtee kävelemään". Hengitysintegraatio on menetelmä joka edelleen elää ja muuttuu uusien, eteenpäin vievien oivallusten paljastuessa. Mariusz Swietlik, yksi Puolan arvostetuimmista Hengitysintegraation harjoittajista ja kouluttajista, on tehnyt havainnon joka liittyy siihen kuinka lähestyä hengittämistä ja sallimista hengityssessiossa. Tästä on nyt n. kuukausi, ja se on otettu osaksi Hengitysintegraatiota tehden menetelmästä yhä "suoremman". Step 4 -kurssin osallistujat olivat ensimmäinen ryhmä, jolle tämä oivallus esiteltiin Colinin ja Mariuszin johdolla. Otan siihen itse parhaillaan lisää tuntumaa ja tulen kirjoittamaan aiheesta lisää tällä sivulla lähiaikoina*. Elokuun viikonloppukurssin sisältö tai rakenne ei varsinaisesti tule kokemaan muita muutoksia, kuin että Colinilla on kurssilaisille jälleen uutta ja innostavaa kerrottavaa!
*Lisäys siirretty tänne.